Aphrodite Hills | Pafos
Kyproksen upea Aphrodite Hills antaa ikimuistoiset puitteet padelmatkalle!
Rakkauden jumalatar Afroditen kerrotaan syntyneen meren kuohuista Pafoksessa, Kyproksen saarella. Tätä hienompaa paikkaa aktiivilomalle on vaikea löytää. Kypros onkin täydellinen matkakohde padelista ja auringosta nauttivalle.
Aphrodite Hillsin viiden tähden resortti sijaitsee vajaan puolen tunnin päässä Pafoksen kaupungista, Kyproksen länsirannikolla. Postikorttimaisemissa kukkulan huipulla voi nauttia upeiden näköalojen lisäksi laadukkaasta asumisesta ja tietysti hotellin omista padelkentistä.

Ohjelma ja valmennus
Tämä lomaviikon ohjelma yhdistää padelvalmennusta, pelaamista ja leikkimielistä kisailua. Asumme golfresortissa, joten myös golfaaminen on toki mahdollista! Mukana on suomalainen padelvalmentaja Jasu Räisänen, joka antaa opetusta pelin eri osa-alueilla ja toimii myös matkanvetäjänä. Jasu on yksi Suomen pisimpään toimineista valmentajista ja toimii Padel Club Finlandilla / Ledap Groupilla Head-prona eli vastuuvalmentajana. (Lisätietoa Jasusta oikeassa reunassa)
Valmennusohjelmaan kuuluu aamupäivisin erilaisia lyöntiklinikoita kaikista padelin puolustus- ja hyökkäyslyönneistä. Illalla tehdään pelinomaisia harjoitteita, sekä erilaisia sosiaalisia ja kilpailullisia pelejä.
Resortilla on kolme omaa padelkenttää, ja pelit ovat viikon aikana järjestetty niin, että aamupäivällä ja iltapäivällä on molemmissa 2 tunnin kenttävaraukset. Päivät ja illat ovat vapaata ohjelmaa, jonka voit viettää nauttien hotellin palveluista tai Pafoksen alueen tarjonnasta.

Alustava peliohjelma:
- 9.4. Padel 9:00-11:00 & 15:00-17:00
- 10.4. Padel 9:00-11:00 & 15:00-17:00
- 11.4. Padel 9:00-11:00 & 15:00-17:00
- 12.4. Vapaapäivä
- 13.4. Padel 08:03-10:30 & 15:00-17:00
- 14.4. Padel 9:00-11:00 & 16:00-18:00
Treenit järjestetään yleensä 2–4 hengen ryhmissä. Ohjelma koostuu valmentajan kanssa vietetystä ajasta, omatoimisista harjoitteista valmentajan ohjeiden mukaan sekä pelaamisesta.
Matkan maksimiryhmäkoko on 16.
Viikko-ohjelma on mietitty niin, että pelien ja harjoitusten välissä pääsee hyvin palautumaan ja matkalla jää myös aikaa nauttia resortin ja alueen muusta tarjonnasta. Pelit on järjestetty resortin omalla padelklubilla, jossa on 3 lasikenttää.
Hotelli
Tasokas ja tyylikäs Aphrodite Hilllsin hotelli sijaitsee postikorttimaisemissa korkean mäen laella. Hotellia ympäröi Aphroditen golfkenttä. Hotellista löytyy avarat ja jopa loisteliaat oleskelutilat sekä tyylikkäästi sisustetut huoneet. Vapaa-aikaa ajatellen tarjolla on muun muassa kaksi uima-allasta ja korkeatasoinen spa sekä aktiviteetteja kuten biljardi, kuntosali ja tenniskenttä. Huoneina toimivat laadukkaat Deluxe-huoneet uima-allas- tai puutarhanäkymillä. Hotellilla on moinpuolinen pääravintola, jossa tarjoillaan sekä buffet-aamiaiset, että -illalliset. Alueelta löytyy myös á la carte -ravintolavaihtoehtoja ja resortin mukava Village Square.
Hotellilla on oma sovellus, joka kannattaa ladata viimeistään matkaa ennen. Sieltä löytyvät hotellin aikataulut, tapahtumat jne.
Tässä on linkki App storeen ja Google playhin appin lataukseen.

Pafoksen alue
Vapaa-aikana voi hurauttaa taksilla reilun 20 minuutin päässä sijaitsevaan Pafoksen kaupunkiin. Klubirakennuksen kulmalta lähtee myös paikallisbussi Pafokseen, edestakainen matka maksaa muutaman euron. Pafos yhdistää Kreikkalaista mytologiaa ja historiaa, rantaelämää sekä tunnelmalliset kadut kuppiloineen. Nyrkkisääntönä voidaan sanoa, että ala-Pafoksen puolelta löydät kulttuuria nähtävyyksineen ja ylä-Pafoksesta taas shoppailumahdollisuudet.
Padelmatka Kyprokselle
8.4.2025
Aphrodite Hills Hotel, aamiainen ja 20 tuntia padelia
Hinta 1695 €/viikko
Yhden hengen huone +470 €/viikko
Kenelle matka on tarkoitettu?
Harrastaja
Säännöllistä pelaamista keskimäärin 1–2 kertaa viikossa. Käy tapahtumissa joskus tai säännöllisesti.
Aktiiviharrastaja
Säännöllistä pelaamista keskimäärin 2–3 kertaa viikossa. Käy klinikoilla tai säännöllisessä valmennuksessa. Tapahtumat ja hallisarjat tuttuja.
Alimipien luokkien kilpapelaaja:
Säännöllistä pelaamista vähintään 2 kertaa viikossa. Tapahtumissa tuttu kasvo sekä aktiivinen hallisarjalainen tai alimpien luokkien kansallisissa kisoissa kävijä (E-, D- ja C-luokat)
- Kahden hengen huoneen kahdelle
- Kahden hengen huoneen yhdelle (lisämaksullinen)
- Mies- tai naispaikan jaettuun kahden hengen huoneeseen
OnActiven kanssa yhteistyössä:

Kypros | Aphrodite Hills
- 1695 € Jaetussa huoneessa
- 2195 € Omassa huoneessa
Voit varata tälle matkalle:
- Kahden hengen huoneen kahdelle
- Kahden hengen huoneen yhdelle (lisämaksullinen)
- Mies- tai naispaikan jaettuun kahden hengen huoneeseen
Jos matka on täyttynyt voit kysyä lisäpaikkoja lähettämällä sähköpostia osoitteeseen info@onactive.fi.
Padelmatkan hintaan sisältyy:
- Finnairin suorat reittilennot Helsinki-Larnaca-Helsinki
- Käsimatkatavara 8 kg ja matkatavara ruumaan 23 kg
- Lentokenttäkuljetukset kohteessa
- Majoitus Aphrodite Hills -hotellissa *****
- Aamiaiset
- 20 tuntia padelia
- Jasu Räisäsen matkanvetäjä- ja opetuspalvelut
Lisämaksusta:
- Yhden hengen huone +470 €/viikko
Padelkentät ovat ulkokenttiä ja ohjelma toteutetaan sään ehdoilla.
Lentoaikataulu:
Larnaca 12:10 > Helsinki 16:40
Hän on urallaan päässyt työskentelemään läheisessä yhteistyössä mainekkaiden padelvalmentajien kanssa kuten Gabo Loredon sekä Dani Dioksen kanssa. Jasu on urallaan auttanut satoja pelaajia kehittymään vasta-alkajista jopa suomenmestaruuteen saakka.
"Olen pelannut golfia 6 vuotiaasta asti ja nykyään tasoitus on kuuden luokkaa. Lapsena kuvioissa oli myös tennis, jota pelasin aktiivisesti. Padel on tullut mukaan aikuisiällä lajin rantauduttua Suomeen. Toimin Padel Club Finlandilla / Ledap Groupilla Head-prona eli vastuuvalmentajana. Vahvuuksiini valmentajana kuuluu mukava ja rento meininki sekä kyky löytää kullekin omat keinot kehittää peliä."
Matkan maksuehdot
Ennakkomaksu 300 €/hlö erääntyy 7 vuorokautta varauksesta. Loppumaksu erääntyy 45 vuorokautta ennen lähtöä. Mikäli haluat yhteisen huoneen mutta erilliset laskut, tee varaus lähettämällä sähköpostia osoitteeseen info@onactive.fi.
Tarkistathan, että sinulla on voimassa oleva matkavakuutus, joka sisältää peruutusturvan.
Matkaehdot
Tutustu yleisiin matkapaketti- sekä OnActiven lisä- ja erityisehtoihin.